Nonii. Ja kerrankin kun olen palaamassa ralliteille :) niin onkin kunnon vanha jokkisarja ajettavana. Juuri oikeaan aikaan siis palaan rallipoluille.
Sitten eikun vain kaupoille ihmettelemään vähän myöhässä että mitäs on jälellä. No pihan periltä pilkotti ruosteen raiskaama rabid!!! ja sen nähtyäni kiljahdin että toi se varsinainen jänis on!! Eli siittä eikun renkaita potkimaan ja auto käyntiin. Pitkän ajan seisoneena auton kävi miten sattuu, mutta jo hetken lämmittelyn ja hellyyden annon jälkeen rupes käymään hyvin.
Kauppojen teon viime hetkillä kumminkin auto teki tenän ja sammui. No hetki tutkailtiin ja syynä olikin vain vanhat bensat mitkä olivat tukkineet suodattimen ja myös loppuneet. No sitten ei auttanut kun sanoa reilulle reijolle että nyt sitä bensaa niin päästään kauppoihin. No siitä tingittyä parilitraa niin auto taas pärähti käyntiin. Kaupat tehtyä lähdettiin raahaamaan rabbiä talliin.
Tallille päästyä auto rupes toimimaan paremmin ja paremmin. Voi että tätä ihanaa rabbiä tokaisin. Hetki tutkimuksien jälkeen sille piti jo antaa rakkautta ja hellyyttä. Eli ruoste paikkoja poiis ja uutta bensaa ja suodatinta. Sen jälkeen pitikin vähä spray pulloa näyttää ja maalattiinkin tosi ihanan ruskeaksi rabbi. Pitihän siihen vielä silaus eriväristä spraytä työntää mitä löytyi hyllystä.
Ekan testien jälkeen ajat olivat tosi hitaat. No eihän se auttanut rueta miettimään että mitähän rabbi haluasi. Olin kuulevinani hiljaisen kuiskauksen “tahdon voimaa” Siittä sitten tuli mieleen että voimaa on saatava. No eikun kauppaan tuhlaamaan viimosia rahoja. Hetken tutkailujen jälkeen päädyin uusiin nokkiin. Rabid haluaa varmasti voimaa ja kierroksia että jaksaa vipeltää lujaa.
Toisen testien jälkeen meno alkoi maistua ja voidaan olla suht hyvillä mielin kisaan. Minun ja rabin yhteis elämä alkoi sujua mallikkaasti ja eiköhän tästä vielä hyvä suhde synny. Kisoja odotellessa siis.
ps. ja eikun antamaan hellyyttä rabille enttä jaksaa vipeltää ;)
Myyris 20.11.2010

TehBigBunny 16.11.2010
BEMARISTI !
Nipsuhuuli 20.04.2008
joo tarkotushan oli ottaa nää pois ku saan kunnollisia kuvia
tää oli vaan joku päähänpisto :D
Drivintonza 17.02.2008
jos laitat niin Drivingtonza löytyy meikäläinen,,,, naputtelin nimen tänne joskus väärin=)
Drivintonza 17.02.2008
kiitos hirveesti infoilen jos jos en saa autojani takasin huomisen kisaa olis kiva olla pirssi…..
Drivintonza 17.02.2008
kyllä ja massit IHANAAA!!!!