Tuommonen jokkisauto tuli sitten huudettua, papereista selvis kuukle trasleittorin avulla, että tää on ollu Japaniassa jonkun tofufirman jakeluautona, sittemmin muuteltu uudelleen vakioksi ja viime vuodet ollu jonkinsortin pihantäytteenä kauppiaalla.
Hiukan siinä on kolhuja ja kaikki pellitkään ei taida väreistä päätellen olla ihan alkuperäsiä, mutta tekniikka tuntuis olevan kunnossa, ei muuta kun kovaa ajoa vailla sen puolesta.
Kaikki rahat uppos tohon autoon, joten suurempia tuunauksia ei tarvi ainakaan ekaan kisaan suunnitella, onneks oli noita nimitarroja SM-sarjasta jääny ylimääräsiä ja teippirulla löyty pöytälaatikosta ni sain noi irto-osat kiinniteltyä tukevasti kyytiin. Sitten kun kisojen myötä tulee taas rahaa ni kaipa tuota vois vähän ehostaa muullakin ku teipillä.
Wenzel H. -palkinnon myötä oli varaa hommata uuet gummit jo ennen kauden alkua ja Bridgestonelta löytyi sopivat, loppurahan laitan tässä vaiheessa vielä pankkiin.
21.11.2010
Rengaskauppiaani, Pate nimeltään, soitteli heti sunnuntaiaamuna ja onnitteli hyvin menneestä kauden avauksesta, oli kuulemma katsonut kisaa Sport Pro:lta ja piti näkemästään.
Siinä onnittelujen ohessa Pate tuli ehdottaneeksi jonkinlaista sponssisopimustakin, rengasfirma hoitaisi autooni uuden maalipinnan ja saisi vastineeksi näkyvyyttä kansallisessa mediassa, tartuin tarjoukseen välittömästi, sillä autoni kaipasi kipeästi ehostusta.
kuvamateriaalia tulee kunhan saan auton takaisin maalaamosta.
24.11.2010
Nonii, nyt on auto palannut maalaamosta ja toimitettu suoraan radalle testejä varten.
Laitoin vähän leveämpää rengasta alle ja tiputin tonttiin.Randelinin Kaken kasetti on pesässä,ikkuna auki,luu ulos,kesäheila kainaloon ja matka kohti auringonlaskua jatkuu… :)
TehBigBunny 11.01.2011
Olenko 14.11.2010 (edited 24.11.2010)
Toyota Sprinter 1985

DarkWarjo 13.09.2010
Joo, oli iha jees, perässä oli koko nelikko ja takapaksissa luki tietty Teenage Mutant Ninja Turtles, ei vaa oikee saanu kuvattuu, perkele. :D
Olenko 13.09.2010
aika kivat kilpparimaalit siinä :)
DarkWarjo 13.09.2010
WTF:lle vähä maalisuunnitelmaa
superiorjerde 07.08.2010
jaaaah :DD:D ajattelin ku mun isoveli on siä ny
Olenko 07.08.2010
2005 kotiuduin :) sen jälkeen käyny pari kertaa sotkus munkkikahvil.
superiorjerde 07.08.2010
ooks päässy just säkylästä? vai ooks siä tällä hetkellä?
TehBigBunny 16.07.2010
Schimanski76 07.05.2010