Oon kyllä kanssa vähän sitä mieltä, että tähän sarjaan ei vain tulla harjoittelemaan seuraavaa kautta varten. Kausikin on jo pitkällä, eikä kukaan varmasti halua sellaista henkilöä mukaan, joka ei suhtaudu asiaan vakavasti.
Toki sarjaan voidaan vielä ottaa mukaan henkilöitä joilla on hyvät perustelut. Kannattaa lähettää vaikka yksityisviestiä jollekkin management porukan henkilöistä, niin päätetään sitten pääsetkö mukaan jo tähän kauteen.
Bunny olikin jo ehtinyt tekemään nämä tallipisteet, minun piti ne nyt laskea, mutta myöhästyin.
Täytyy ne kuitenkin omaan taulukkoon päivittää, niin pysyy ajantasalla.
Huomasin kyllä tuolla taulukossa pari pientä vibaa, kun pisteet itselleni päivitin.
Random Racing Teamille oli vahingossa mennyt yksi piste liikaa sebringillä.
Ja Pommac Racing sai Silverstonella 13 pistettä 31 sijaan, jolloin oikea kokonaispistemäärä 113.
säkö näistä päätät??? no syyni on että harjoittelen kolmos kautta varten
konnah: Kyllä Northg7 on aika vahva sana tähän asiaan, koska kuuluu management-ryhmään. Ja tosissaan jos aiot vain harjoitella kolmoskautta varten, niin suosittelen odottamaan sääntöjä kolmoskauden autosta ja alkaa harjoittelemaan vasta sitten. Mun puolesta tervetuloa mukaan kunhan mielessä on vain ja ainoastaan tämä kausi. Management-ryhmä päättäköön pääseekö tässä vaiheessa kautta mukaan vai ei.
Kommentit 21 kommenttia
Mikäs idea tossa ollut, että vain paras kuski otetaan huomioon?
Ei vaan se menee keskiarvolla.
Tarviiko näihin teitin kisoihin osallistuessa olla joku tiimikin ?
Ei tarvitse olla missään teamissa voit ajaa ihan vaan itseksesi 'yksityistallissa'
Team Konnah
E: Pääseekö näin kesken kauden vielä mukaan harjoittelemaan ensi kautta varten ?
Kysyin Bunnylta ...... vähän ankee päivä tänään
Kyllä, lue vaan vaatimukset auton suhteen tuolta keskusteluosiosta SM-sarjan alta.
Okkei ja Tappileipä tehäänkö yhdessä tiimi ? :D
Eh tota niin Mikä sieltä SM sarjan foorumeilta kertois noi vaatimukset ? :D
[linkki http://www.forzaracingclub.com/fi/forum/12/199/]S
Thx
mistäs saan tulevan numeroni tietoon ?
Ja ihan akateemisesta mielenkiinnosta [linkki http://img135.imageshack.us/img135/6148/kaikkipisteetuz4.jpg]tässä[/linkki] on ihan puhtaasti yhteenlasketut pisteet.
Kyllä joo siinä on aivan kaikki bojot. Mä voisin katsoa miltä ne pisteet näyttää mun ehdottamalla laskutavalla.
//
Onkos mut nytsit hyväksytty sarjaan sillai et pääsen kisailee ? :)
Time Out tähän kohtaan. Lue myös mm. kohta 2.3
säkö näistä päätät??? no syyni on että harjoittelen kolmos kautta varten
Oon kyllä kanssa vähän sitä mieltä, että tähän sarjaan ei vain tulla harjoittelemaan seuraavaa kautta varten. Kausikin on jo pitkällä, eikä kukaan varmasti halua sellaista henkilöä mukaan, joka ei suhtaudu asiaan vakavasti.
Toki sarjaan voidaan vielä ottaa mukaan henkilöitä joilla on hyvät perustelut. Kannattaa lähettää vaikka yksityisviestiä jollekkin management porukan henkilöistä, niin päätetään sitten pääsetkö mukaan jo tähän kauteen.
Bunny olikin jo ehtinyt tekemään nämä tallipisteet, minun piti ne nyt laskea, mutta myöhästyin. Täytyy ne kuitenkin omaan taulukkoon päivittää, niin pysyy ajantasalla.
Huomasin kyllä tuolla taulukossa pari pientä vibaa, kun pisteet itselleni päivitin. Random Racing Teamille oli vahingossa mennyt yksi piste liikaa sebringillä. Ja Pommac Racing sai Silverstonella 13 pistettä 31 sijaan, jolloin oikea kokonaispistemäärä 113.
Northg7 kirjoitti eilen klo 19:40
Time Out tähän kohtaan. Lue myös mm. kohta 2.3
konnah kirjoitti eilen klo 19:48