Forum - FRC Jokkis

FRC Jokkis - Kisaraportit yms.

PetuK

PetuK 08.01.2011 (edit 08.01.2011)

  • 5
Vihdoin loputtomalta tuntuneen joulutauon jälkeen käynnistyi FRC Jokkiksen 2. kausi. Kisa ajettiin Japanissa Suzukan itä-lenkillä. Tällä kaudella mukana on kalustoa kahdesta eri kilpaluokasta. Taksikuskeja Suzukan lähtöviivalle ilmestyi seitsemän ja mopoilijoita noin tuplaten. Viime kauden tapaan tälläkin kaudella viikonlopun toinen startti ajetaan ensimmäisen lähdön tulosten käännetyssä järjestyksessä. Tämän on havaittu lisäävän 2. starttien jännittävyyttä merkittävästi. Tälläkään kertaa ei jouduttu pettymään. Aika-ajojen perusteella A-lobbyyn selsivät kenties odotetusti kaikki taksisarjalaiset sekä heidän lisäkseen mopoluokassa ajava Opc Sami, jolle viikonlopusta muodostui oikea lottovoitto taloudellisesti. Ensimmäisen kisaan lähdetiin järjestyksessä Kaijanen Schimanski Bunny Petu Hullu Nikde PB40 Opc Sami Kisan alussa Kaijanen lähti paahtamaan kärjessä hyvää vauhtia. Bunny kuitenkin pystyi roikkumaan perässä suht lähellä ja Kaijasen tehdessä virheen (kyllä luitte oikein) pääsi Bunny kuittaamaan kärkipaikan itselleen. Tällä välin PetuK sijalla 4. pyrki parhaansa mukaan roikkumaan kärkikuskien ja etenkin sijalla 3. kurvailleen Schimmyn vauhdissa. Aika-ajoissa tuttua vakuuttavaa kyytiä pitäneellä Schimanskilla kun tuntui olevan hieman vaikeuksia päästä rytmiin. Liekö syy sitten ollut nestetankkauksen epäonnistumisessa vai missä? Lopulta lähdön voittajaksi ajoi Bunny Kaijasen jatkuvasta painostuksesta huolimatta. Kisan loppuvaiheila myös Schimanski yltyi parempaan vauhtiin ja tavoitti kärkikaksikon, mutta vauhti ei kuitenkaan kolmatta sijaa korkeammalle riittänyt. Ensimmäisessä lähdössä taksit olivat mopoa nopeampia ja Samin oli tyytyminen 8. sijaan. Ensimmäisen lähdön tulokset olivat kokonaisuudessaan seuraavanlaiset: Bunny Kaijanen Schimanski Petu Nikde PB40 Hullu Opc Sami Toiseen kisaan lähdettiin siis ensimmäisen kisan käännetyssä järjestyksessä. Ja sitten alkoikin tapahtua. Ensimmäisessä mutkassa useat (elleivät kaikki) saivat ainakin jonkinlaista osumaa osakseen. Tämän hässäkän jälkeen kärkeen oli noussut Petu, jota Sami hetken aikaa ahdisteli ennen kuin Honda alkoi repimään pientä eroa. Muutaman kierroksen jälkeen Kaijanen oli kuitenkin jo raivannut tiensä toiselle sijalle ja aloitti raivoisan takaa-ajon saavuttaen Petun muutamassa kierroksessa. Pikkuhiljaa myös Bunny ja Schimanski nousivat kohti kärkeä sijoille 3 ja 4, vaikka ilmassa oli ajoittain ollut härskiäkin peittelyä. Samin taistelu moposarjalaisella oli hieno osoitus siitä, että onnistunut kisa voi tuoda myös taksimiesten päänahkoja kotiin vietäviksi. Tuloksena hienosti kuudes sija. Kilpailun kärjessä Kaijanen antoi armotonta painetta tunnetusti virheherkälle Petulle, mutta tällä kertaa korkeampien Jokkisvoimien avustamana Petu ylitti maalilinjan ensimmäisenä huolimatta viimeisen kierroksen pikku kämmistä. Painostuksen ja siitä aiheutuneen peittelevän ajotyylin seurauksena Bunny ehti saavutta kärkikaksikkoa melkoisesti kisan viimeisillä kierroksilla. Lopulta toisen lähdön maaliin selvittiin seuraavasti: Petu Kaijanen Bunny Schimanski PB40 Opc Sami Nikde Hullu Jokkis tarjosi jälleen kerran loistavaa viihdettä lauantai-iltaan. Hyviä kisoja odotellessa PetuK kiittää kaikkia osallistujia.
TehBigBunny

TehBigBunny 08.01.2011 (edit 09.01.2011)

  • 1
:) Varikko Sanomat kiittää ja kuittaa. ( *A-finaalista ja C-finaalista* on nyt kaksi raporttia kasassa palstatila käytetty ja kassa on tyhjä, B-finaaleista tehdyista jutuista voidaan vielä maksaa)
Nipsuhuuli

Nipsuhuuli 09.01.2011

  • 5
Aika-ajo Ennakkoon toivoin aika-ajossa yltäväni 59 sekunnin pintaan, kun olin autoa testatessa ajanut säännöllisesti 59.0-59.2 haitariin. Kuitenkin heti ensimmäinen nopea kierros meni pilalle ensimmäisessä mutkassa, jossa linja oli aivan jotain muuta kuin olisin halunnut. Aikakin oli vielä tosi vaatimaton. Toinen kierros menee vielä huonommin kuin ensimmäinen, kun melkein spinnaan ekassa mutkassa. Ajasta ei jäänyt mitään sanottavaa toiselta kierrokselta. Kolmas kierros menee jo paremmin, mutta edelleen jää paljon toivomisen varaa. Aika oli 59,4s ja se jäikin parhaaksi, kun viimeisellä nopealla kierroksella eka mutka meni tällä kertaa leveäksi ja otin tobleronea. Aika-ajo oli suoraan sanoen täysi katastrofi ja jäin niukasti B-finaalin ulkopuolelle. Normaalilla ajalla olisin ollut B-finaalissa, kun ainakin pari kuskia ajoi pari kymmmenystä itseäni kovempaa. Lähtöjärjestys C-finaalin 1. lähtöön: 1. Nipsuhuuli 2. VilleK00 3. Mela96 4. DarkWarjo 5. Superiorjerde 6. LakuFi 7. Zattwy 8. Jimmykanootti 1. lähtö Ville tulee odotetusti lähdössä ohi nopeammalla autollaan, mutta ihme kyllä muita ei tule lähdössä ohi. Sain ohitettua Villen ekan kierroksen aikana S-mutkissa, kun Villellä ei ajolinjat osuneet ihan kohdalleen. Sen jälkeen alan saamaan paljon eroa muihin ja muutaman kierroksen päästä myös Ville alkoi irtaantumaan pääjoukosta. Eroa tuli ekojen kierrosten aikana niin paljon, että ehdin jo toivoa saavani kaikki kierroksella kiinni. Myöhemmin myös takana tulevien Villen, Warjon ja zattwyn vauhti paranee siihen malliin, että heitä en kuitenkaan onnitunut saamaan kierroksella kiinni. Muut sain kuitenkin kiinni, osittain heidän välisen "välienselvittelyn" myötä. Muuten kierroksellaohituksissa ei ollut mitään erikoista, paitsi Jimmykojootin pyörähtäminen edessäni keskelle rataa aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun olin vähällä törmätä häneen. Tulokset: 1. Nipsuhuuli 2. VilleK00 3. zattwy 4. DarkWarjo 5. Mela96 6. Jimmykojootti 7. LakuFIN 8. Superiorjerde (DNF) 2. lähtö Toiseen lähtöön startattiin luonnollisesti ekan lähdön tulosten käännetyssä järjestyksessä eli lähdin viimeisenä. Sain ekan kierroksen aikana poimittua useita sijoja ja toisen kierroksen aikana taistelu jatkuu kiivaana. Kyttään ohituspaikkaa Lakusta ja Villestä, kun alkaa tapahtumaan. Ensiksi Laku törmää Villeen vikassa mutkassa ja Ville pyörähtää. Tämän seurauksena joudun hidastamaan ja joku osuu perääni ja ajaudun nurmikolle. Samalla autoni takapäähän tuli lieviä vaurioita, jotka eivät onneksi hidastaneet juurikaan auton vauhtia. Kärjessä oli zattwy ja toiseksi siirtyi Jimmykojootti. Jimmyn polkuautosta menin nopeasti ohi, mutta sen jälkeen sain huomata, että zattwy ajaa suunnilleen samaa vauhtia kanssani. Zattwylla tuli pari virhettä joiden seurauksena pääsin melko nopeasti noin sekunnin päähän. Pitkään ajoin perässä, mutta en löytänyt ohituspaikkaa. Äksöniä saatiin, kun otettiin kierroksella kiinni Ville ja Warjo. Ville päästi zattwyn edelleen ja zattwy taisi mennä nopeasti myös Warjosta ohi. Itse pyydän Villeä päästämään edelle ennen pääsuoraa, mutta se ei sopinut Villelle. Pääsuoralla Warjo menee zattwyn edelle ja itse imutan Villen perässä ja edelleen pyydän päästä edelle (tuloksetta), koska olen mutkissa selkeästi nopeampi. (Jos ei ole taitselua sijoituksista niin tykkään hoitaa kierroksellaohitukset puhtaasti ohittamalla) Ekaan mutkaan tullessa Ville jarruttaa huomattavasti aikaisemmin keskellä rataa enkä ehtinyt reagoimaan ja täräytin niin kovalla vauhdilla perään ja etupää otti vauriota. Ihme, ettei ero zattwyyn päässyt kasvamaan isoksi. Saattoi toki johtua siitä, että Warjo meni silloin pääsuoralla zattwyn ohi. Sain kolarin myötä hieman kasvaneen eron kiinni, kun muistaakseni zattwylla lipsahti hieman leveäksi. Sama kissa ja hiiri -leikki jatkuu siis ja edelleen koitan löytää ohituspaikkaa, mutta koskaan en päässyt pääsuoralla riittävän lähelle. Kisan kolmanneksiviimeisellä kierroksella zattwy meni hieman leveäksi ekassa mutkassa ja pääsin ohi siinä ja nyt tilanne oli niin päin, että zattwy ajaa kisan lopun perässäni. Mun nopeampi suoravauhti taisi koitua pelastuksekseni, kun zattwyn autossa oli enemmän pitoa. Toisesta lähdöstä ei todellakaan puuttunut tilanteita! Tulokset: 1. Nipsuhuuli 2. zattwy 3. Mela96 4. Jimmykojootti 5. LakuFIN 6. VilleK00 7. DarkWarjo Loppusanat: Aika-ajossa tuli turhia virheitä, mutta kisassa sain paketin taas kasaan ja kisassa tuli ajettua melko tasaisia kierroksia. Autoon olisi saatava pian lisää tehoa ja varsinkin pitoa, koska muuten jään liian pahasti taksiluokan nopeimpien jalkoihin eli täytyy vaan yrittää pärjätä ja saada myös bonuksia. Olisi kivaa ajaa koko kausi läpi, joten toivottavasti kolmen viikon päästä edessä oleva muutto HOAS:in kämppään ei vesitä suunnitelmia (eli toivottavasti siellä saa boksin yhdistettyä kaapelilla nettiin ja netti ei aiheuttaisi lagia)
TehBigBunny

TehBigBunny 16.01.2011

  • 1
"Vähän esimakua":http://www.flickr.com/photos/29518841@N07/5357800771/
Schimanski76

Schimanski76 16.01.2011

  • 0
TehBigBunny wrote: "Vähän esimakua":http://www.flickr.com/photos/29518841@N07/5357800771/
Parempaa,kuin huono porno.
TehBigBunny

TehBigBunny 16.01.2011 (edit 16.01.2011)

  • 1
"Kisavideo Lobby 1, kisa 1":http://youtu.be/ulh76nIYhD0 Uusi viteo.
Nikde

Nikde 16.01.2011

  • 0
TehBigBunny wrote: "Kisavideo Lobby 1, kisa 1":http://youtu.be/HLVy2NNArO8 Aina tua paska tekköö siitä 4:3 suhteisen :( -- Uuvveelleen aamulla.
Mahtava kyllä tuo viimeinen kierros :D
hulluseon

hulluseon 16.01.2011

  • 0
Hyvä että edes jollain on tasasta ajua.
TehBigBunny

TehBigBunny 16.01.2011 (edit 16.01.2011)

  • 1
Uudelleen !
TehBigBunny

TehBigBunny 16.01.2011

  • 4
"Nyt toimii":http://youtu.be/ulh76nIYhD0
LakuFI

LakuFI 05.02.2011 (edit 06.02.2011)

  • 2
Ladera Full C-lobby Meikäläisen varikkotiimillä on jotain ongelmia tänään, joten kuva koostetta ei tällä kertaa minulta tule, mutta pientä kirjallista raporttia voisin tässä ulkohuussissa istuessa mokkulalla kirjoitella. Aika-ajot ********** Omalta osalta aika-ajot antoivat jo loistavaa osviittaa siitä minkäläiset kisat oli tulossa. Yhtään ehjää kierrosta en saanut aikaiseksi. Mahdollisuudet oli päästä jopa B-lobbyyn "helposti", mutta paine oli liikaa taas vaihteeksi tälle uraansa aloittelevalle menetetylle lupaukselle. 1. Lähtö ********* Ensimmäiseen lähtöön startatessa oli hermot jo pikkasen rauhoittuneet katastrofaalisesta aika-ajosta ja ensimmäiset puoli kierrosta meno vaikutti ihan hyvältä. Takasuoralla tein kuitenkin jotain käsittämättömän tyhmää, kun lähdin ohittamaan edellä ajavaa TJP:tä. Ajattelin, että hyvinhän tämä minun pikkasen vanhempi Nissani kiihtyy tuosta pallonmuotoisesta kopista ohi. Vierellä siinä päästiinkin ihan nätisti, mutta sitten tuli eteen se pikkanen sikaani, josta ajattelin meidän molempien mahtuvan menemään nätisti vierekkäin. Hommat ei kuitenkaan mennyt niinkuin ajattelin. Vaikka itse pääsinkin mutkasta puhtaasti läpi osumatta mihinkään TJP:llä ei mennyt aivan niin putkeen ja seiniä pitkin se sieltä ulos tuli. Jälkikäteen hidastuksen tilanteesta nähtyäni tajusin, että eihän minun olisi siitä pitänyt ängetä väkisin - pahoitteluni TJP:lle. En tiedä miten pahasti TJP:n auto kärsi kyseisestä kolahduksesta, kai sillä jotain vaikutusta ainakin oli. Loppukisan koitinkin ajella sitten hyvin varovasti, että en tuhoaisi muiden mahdollisuuksia hyviin suorituksiin. Pientä kisailun meininkiä saatiin kuitenkin TJP:n ja Jimmyn kanssa keskimmäisistä sijoista eli 3-5. Pientä tönimistä ja spinnailua tapahtui, mutta ei mitään liian vakavaa. Ensimmäisen lähdön voitto meni hieman yllätyksettömästi Banille, joka ohittikin kaikki muut kierroksella paitsi Rayhan, joka sai suht rauhassa ajella toiselle sijalle. Kolmanneksi selvisi lopulta TJP, joka sai minuun ja Jimmyyn kurottua ihan kohtuullisen eron jossain vaiheessa kisaa. Itse pääsin Jimmystä ohi toiseksi viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa. "Kyllä se siitä mahtuu ja kääntyy" pyöri vain mielessä, kun sukelsin sisäkautta ohitse ja hienostihan se sieltä meni, vaikka itse sanonkin. Tulin siis lopulta neljänneksi, Jimmyn ajaessa heti perässä viidenneksi. En tiedä miten tiukat taistut Villellä ja Warjolla oli kuudennesta ja seitsemännestä sijasta. Kovasti pojilla oli ainakin asiaa kisan yhteydessä ja jotain häppeninkiäkin siellä taisi poikain välillä sattua. En ole vielä kerennyt näkemään tiimin koostamaa koostetta kisan tapahtumista. Ville kuitenkin selvityi kuudennelle sijalle ja Warjo jätettiin hännille seitsemänneksi. 1. lähtö lopullinen maaliintulojärjestys: 1. Bunny 2. Räyhä 3. TJP 4. Laku 5. Jimmy 6. Ville 7. Warjo 2. Lähtö ********* Toisen lähdön Reverse versio radasta toi mukavaa vaihtelua. Ajaminen tuntui kevyeltä ja auto kulki kuin unelma. Starttasin neljännestä ruudusta ja otin oman paikkani helposti Villen ja Jimmyn takaa. Kauan ei kuitenkaan taaskaan tarvinnut ajaa, kun radalla rytisi jälleen. Takasuoran jälkeisessä mutkassa nopea vilkaisu taustapeiliin ja siellähän Rayha onkin jo nokka kiinni laidassa ja TJP halusi maalata betonireunat ruskeaksi tylsän harmaan sijaan. Mutta kisoja ei voiteta taustapeiliin katsomalla, joten katse eteenpäin ja poikia ahdistelemaan. Villestä kaikki menee heittämällä ohi. Miehen ajokki, kun tuntuu menevän radalla enemmän poikittain kuin oikeinpäin. Warjokin tipahtaa kärkikahinoista melko nopsaan sinne jonnekin taustalle. Yllättäen Bani nousee sieltä viimeisestä lähtöruudusta hyvinkin nopeasti kärkeen ja ottaa tällä kertaa kierroksella kiinni ihan meidät kaikki. Jättää kuitenkin minun ja Rayhan ohittamiset tekemättä, meidän keskenäisen kamppailun takia. Rayhakin nousee siis hienosti kuudennesta lähtöruudusta toiseksi, vaikka ensimmäisellä kierroksella melkoisen tällin kylkeensä saikin. Rayhan ja minun välille kehittyy kilpailun loppupuolella ihan mukavat mittelöt. Ohituspaikkoja vaan ei tahdo löytyä millään ja välillä mennään ihan puskuri kiinni puskurissa. Rayha kurvailee siis toiseksi hiuksen hienolla erolla meikäläiseen. Taisin ylittää maalilinjan noin 0.2 sekunttia Rayhan perässä. Jimmy tipahti meidän kyydistä ja taisi suht rauhassa saada ajella neljänneksi. Loppupään välisistä eroista ei taaskaan ole minun korviini kerennyt kantautua tietoa, mutta sen verran on tuo tiimi saanut kuitenkin aikaiseksi, että loppusijoitukset ovat jo osanneet kertoa. 2. lähdön viralliset sijoitukset ovat siis seuraavat: 1. Bani 2. Rayha 3. Laku 4. Jimmy 5. TJP 6. Warjo 7. Ville Hyvät oli kisat, vaikka aika-ajot ja ensimmäinen lähtö jäikin takaraivoon kaivelemaan. Nyt kuitenkin kopautetaan jellonapullon pohjaa kyynärpäällä ja aloitetaan valmistautuminen kauden päättävään Silverstonen osakilpailuun..
Jokkis

Jokkis 06.02.2011

  • 2
Mainio kisaraportti Lakulta. Varikko Sanomat kiittää ja maksaa 200€ palkkion. ________ Varikko Sanomien varikkotoimittaja Timppa Kulkunen tavoitti kisan jälkeen aika-ajossa romahtaneen TBBn läheiseltä nakki- ja porkkanakiskalta. "Terve Jänes !" "TTu" "Mitenkäs siinä aika-ajossa nyt noin kävi ?" "Laita se nauhuri pois tai mä tungen sen sun #^@*" "Kisa meni kuitenkin ihan kivasti ja odotat kovasti Silverstonea ?" ... Tässä vaiheessa nauhuri meni rikki voimasanoista ja toimittaja pakeni läheisen viiksekkään poliisimiehen selän taakse piiloon.
Nipsuhuuli

Nipsuhuuli 06.02.2011

  • 2
*Raporttia Laderasta* Harjoitukset Käynnistin boksin vasta joskus 18.30 aikoihin ja ajattelin, että vielä kerkeää ajamaan muutaman testikierroksen. Rata tuntui yllättävän vaikealta aluksi ja mutkiin piti ajaa aggressiivisesti, jos halusi hyvää aikaa. Mazda Familia oli tälläkin radalla ihan hirveä ajettava, mutta vauhtia alkoi lopult löytymään. Positiivisella mielellä siis aika-ajoon! Aika-ajo Aika-ajossa yksi onnistunut kierros, muilla kierroksilla tuli siellä sun täällä pientä räpeltämistä. Vika mutka oli ollut siihen asti ongelmana, mutta nopeimmalla kierroksellani sain myös sen osumaan kohdalleen. Jes! Ajattelin, että B-finaaliin olisi mahdollisuuksia, mutta yllätyin huomatessani, että aikani oli porukan viidenneksi nopein! Osittain sijoitusta selittää se, että osa oli saanut tobleronea ja jäänyt sen takia hännille. Lähtö 1 Auto ei meinannut kunnolla lähteä viivalta liikkeelle ja Capo pääsi livahtamaan edelle jo ekassa mutkassa. Aloitan Capon hiillostamisen, mutta kunnollisen ohituspaikan löytäminen tuntui tosi vaikealta. Oma auto ei mutkissa ollut yhtä vahva kuin Capolla, joten lähietäisyydellä pysyminen tuotti vaikeuksia. Radalla oli kuitenkin yksi paikka, jossa sain eroa kiinni voimakkaasti ja pääsin monta kertaa rinnalle: nimittäin mutka ennen sitä pitkää pyöreää mutkaa. Valitettavasti vain olin joka kerralla ulkolinjalla palloon tultaessa, joten ei ollut mahdollisuuksia mennä ohi. Kerran pääsin myös pääsuoralla rinnalle, mutta Capo sai ulkolinjastaan huolimatta pidettyä sijoituksensa. Mrd Jimmy oli myös pitkään lähietäisyydellä ja pääsi parhaimmillaan rinnalle pallomutkassa. Hieman osuttiinkin, mutta sijoitukset säilyivät ennallaan. Kisan tokalla puoliskolla alamme saavuttaa Hullua, jolla on moottoriongelmia. Vikojen kierrosten aikana ensiksi Capo menee edelle, sitten mä ja Jimmykin pääsee vielä livahtamaan edelle. Lopullinen järjestys: 1. Nikde 2. Petu 3. Pure 4. Capo 5. Nipsu 6. Jimmy 7. Hullu Lähtö 2 Lähdössä takaa lähtenyt Capo meinasi taas päästä edelle, mutta tällä kerralla pidin sijoituksen. Ekan kierroksen aikana taksikuskit tulevat yksitellen ohi, paitsi Petu joka spinnaa ihan takanani viimeisessä mutkassa. Tällä kertaa Capo on ihan perässäni ja joudun katselemaan peilejä säännöllisesti. Jimmykin pysyy melko lähellä meidän takana. Petu saa aika nopeasti meidät kiinni ja ohittaa meidät nopeasti. Eräässä vaiheessa teen virheen vikassa mutkassa ja pääsuoralle tultaessa Capo on aivan kontissa kiinni. Koitan hieman peittää, mutta Capo pääsee kuitenkin sisälle rinnalle ja ohi ekassa mutkassa. Pääsen kuitenkin suoralle ihan Capon kannassa ja pääsen imusta rinnalle ja sen noin 100-asteisen mutkan jarrutuksessa ohi. Hieman osuttiin mutkan ulostulossa, mutta kummallekaan ei käynyt mitään ihmeempää. Vielä hieman kisan keskivälin jälkeen Capo pääsee melkein rinnalle ekan mutkan jälkeen, mutta osuu hieman kaiteeseen ja ero repeää pariin sekuntiin. En ole varma, mitä tilanteessa tapahtui, mutta koitin jättää sellaisen raon, että Capokin mahtuu mutkaan. Pahoittelut, jos rako ei ollut tarpeeksi suuri! Loppukisan ajan ero Capoon kasvaa hitaasti, mutta tasaisesti eli todennäköisesti Capon auto otti hieman vauriota. Lopputulokset: 1. Pure 2. Petu 3. Nikde 4. Hullu 5. Nipsu 6. Capo 7. Jimmy
Jokkis

Jokkis 06.02.2011

  • 0
Varikko Sanomat kiittää. 200€ tilitetty. B-lobbystä ei ole vielä mitään tarinaa, oliko se täynnä tylsiä jäbiä ? Eikä jäbäleissöni lennä ?
Capo26RS

Capo26RS 06.02.2011

  • 0
Oli joo Nippsun kanssa tiukkaa rehtiä vääntöä molemmissa lähdöissä, kivaa! Ei siinä tokan lähdön mun seinään hipaisussa Nipsulla ollu osaa eikä arpaa, mulla oli vaan mitsussa takapää levoton kun keväisellä teinitytöllä että liukastelin itse seinille, ihan omaa hölmöilyä.
joonas6

joonas6 06.02.2011 (edit 06.02.2011)

  • 0
LADERA KISA LÄHTÖ 1 radalla oli häppeninkiä ihan jonniin verran. Datsuni kävi toisella kierroksella kahdella pyörölla, mutta se perseily alkoi vasta viimeisellä kierroksella. tuning man 95:lla ja hammeredillä on hirveä vääntö viimeisestä sijasta, ja kärki on menossa kaksikosta kierroksella ohi. Tuning mannen yrittää liikaa eikä muista jarruttaa ja ajautuu varikkomuuriin ja kimpoaa ensimmäisenä olevan SAMIN kylkeen joka taasen lentää alibozin päälle taustalla vilahtaa tissit. katso kuvat jokkis sivulta ja videomateriaalia tapauksesta löydät alibozin kisa studiosta. LÄHTÖ 2 toinen lähtö sujuu ilman suurempaa häsläystä, kunnes saavutaan kolmanteen mutkaan. Hammered ja zattwy kolaroivat zattwy on ulkona ja hammered ei huomaa zattwy ajoissa vaan "tönäisee" zattwyn pois radalta sillä seurauksella että zattwy ajaa seinään ja ottaa pienen kimmokkeen seinästä sillä itse ajan radan oikeassa reunassa ja zattwyn auton tullessa oman autoni eteen ovat zattwyn skylinen renkaat ilmassa. Zattwyn skyline menee lunastukseen mytta muuten loppu kisa sujuu ilman isompia ongelmia mutta läheltä piti tilanteita riittää ja pientä pusuttelua on havaittavissa. Toinen tiukka paikka muistuu mieleen, kisan alkupäässä hammered vetää vikassa mutkassa makkaroille ja pysähtyy takaa tulee väiski75 joka välttää lievästi makkarat hammered yrittää väistää perinteisellä "ratti kaakkoon ja kaasu pohjaan metodilla" mutta ratti on valitettavasti käännetty oikealle tappiin asti jolloin väiski75 antaa hieman sakin hivutusta hammeredin mazdalle itse vältän tilanteen mukavasti ajamalla makkaroille.
Jokkis

Jokkis 06.02.2011

  • 0
Varikko Sanomat kiittää. 200€ Sammy V palkinto tilitetty.
hammeredhuoh

hammeredhuoh 06.02.2011

  • 1
Ladera Lobby B Boksin Avaus Boksin avasin jo klo18:00 Ajattelimme Alibozin kanssa testailla laderaa(oikein päin). Kymmenen kierrosta ajettiin ilman mitään ihmeellisempiä tuloksia. Auto tuntui huonolta. Auto ei kääntynyt kiihtynyt ja jarrutkin jumittivat. Siinä sitten jokkiksen alkua odotellessa kokeilimme samalla Nyrreä Jokkis autoilla. Nyrrellä ihan hyvä kisa saatiin ajo-virheiden ja mazdan nopeamman suoralla kulku nopeuden avulla. Eroa lopuksi kertyi noin 1-2 sekunttia. Klo oli noin 18:30 ja vielä Jokkiksen alkua intoa puhkuen odotimme, joten ajoimme autoilla E-R2 luokkien välillä. Aika-Ajot Auto tuntui jo kädessä paljon paremmalta, silti sain aikaan vain yhden toblettoman kierroksen, joka oli ensimmöinen nopea kierrokseni. Samassa aika-ajo ryhmässä oli myös Bunny(TBB). Bunny ajoi taksilla ja kaikkien ihmeeksi ei saanut aikaan tobletonta kierrosta. Veikkaan Bunnyn siitä vetäneen porkkanan nenään. Lobbyjen luonteja odotellessa sain hyviä uutisia ihmisten toble aikojen muodossa. Kun Lobbyt ilmestyivät pääsi Hammerilta tyttömänen ilon kirkaisu. Olin tehnyt sen. Olin pääsyt B-lobbyyn. Kisa/Lähtö1 Pääsin lähtemään viimeisltä sijalta, joka on erityisen tuttu lähtö paikka. Alku oli siisti, vaikki pientä kolhintaa taisi käydä. Pääsin kyllä alussa Zattwyn eteen. Meni pari kierrosta Zattwy perästä painosti ja man95 otti pientä etumatkaa, sitten Man95:llä tapahtui ajo virhe ja löysin hänet poikittain keulassani kiinni. Siinä meni kaikki vauhti ja Zattwy pääsi ohi mutta Man95:n ohitin siinä samalla. Siinä ajettiin kolmestaan peräkkäin viitisen kierrosta, sitten lähti zattwy karkaamaan. Alibozzi taisi tässä vaihteessa olla kärjessä mutta Sami oli ihan perässä kiinni. Pienen matkan päässä tuli joonas. Kahden kolmen ryhmän keskeltä Väiski löysi itsensä. Väiskillä oli pitkä matka eteen ja taakse. Kisa oli pitkään takana liikkumaton mutta edessä Alibozz ja Sami paikkoja vaihtelivat. Viimeisillä kierroksella alkoi taas tapahtua. Man95 perässä puski ja taisi, jopa kiroilla halutessaan minusta ohi. Viimeinen kierros alkaa Alibozzille ja Samille, jotka ovat ihan Man95:n ja minun perässä. Eka mutka minä menen ekana mutkaan ja ajan melkein seinään, sitten perässä tulee Man95, joka ajaa seinään. Seinästä kimpoaa Samia päin, joka hyppää Alibozia päin. Minä jatkan matkaa ilman mitään mutta Aliboz löytää itsensä punaisista hidasteista moottori hajalla ja vittuuntuneena. Sami löytää itsensä myös moottori rikkoisena mutta ei mitään sen pahempaa. Man95:n auto taisi myös hajota mutta vakavuutta en tiedän. Sami silti ajaa iloisesti voittoon mutta Aliboz menettää toisen sijansa viimeisessä mutkassa kun joonas tulee ohi. Minä ajan kisan loppuun rentoutuneena Man95, Samin ja Alibozin kolarin jälkeen. Lopputulokset: 1. Opc Sami 2. Joona6 3. Aliboss 4. Sfäiski 5. Zattwy 6. Hammeruuhaah 7. Tuning Man 9500 Kisa/Lähtö 2 Minä lähdin kisaan Toiselta sijalta hitaasti liikkelle lähtevällä Mazdallani. Zattwy lähti kolmannelta paikalta ja ohitti minut lähdössä. Suoralla nopeammin kulkenut mazda lisättynä kokemattumuuteni Reverse Laderasta aiheutti ison kolarin, jossa Zattwy ajoi minua kylkeen mutkassa ja kimposi seinään kisa pilalla. Tuning manillä oli mukava johto tapahtuman jälkeen ja minä putoilin melko nopeasti Samin ja Alibozin taakse, jotka lähtivät takaa-ajoon. Meni muutama kierros ja Aliboz ja OPC olivat saavuttaneen Man95:n .Väiski oli myös saavuttanut minut samin kanssa. Meni pari lisä kierrosta Aliboz ja OPC ohittivat Man95 Väsiki oli vielä takanani mutta kulki lujempaa. Minä tein ajo virheen ja Väiski kosti sen perällä ja ohittamalla(väisti) Joonas jäi vielä kierrokseksi minun taakseni mutta pitkäksi menneksi mutkan takia ohitti minutkin. Zattwy kierrkosen jääneenä tuli urheasti perässä. Man95 läheni väiskiä koko ajan ja kaiketi spinnasi ja tippui Väiskin ja joonaksen taakse. Man95 edessäni veteli viimeiset kierrokset hitaampaa mutta en kyvenny ohittamaan. Lopputulokset: 1. Obd Sami 2. Aliboss 3. Joona666 4. Sfäiski taas 5. Pimp my man 95 6. Hammerduoh 7. Zattwy
hammeredhuoh

hammeredhuoh 06.02.2011

  • 0
Ai Joonas jo laittoikin, huoh!
hulluseon

hulluseon 06.02.2011

  • 2
Kaksi per lobby. Eli jos vain Joonasmies on laittana tarinaa ennen Vasaramiestä, niin saat sillon fyffeä.

Write a post

Sign in to post a post.