Forum - Recent Posts
Täällä vissiin joku veteli MS-ratilla? Tuli tuommonen ihan mielenkiinnosta hommattua, eikä oikein osaa vielä sanoa juuta eikä jaata. Tuntumaa ei yllättäin hirveästi löydy ja näin alkuun häviää padille kierrosajoissa roimasti. Minkälaisia säätöjä noihin deadzoneihin kannattas kokeilla?
Marsalkka vaalea täysmallaslager, hyvää on.
Ne Tapparanseudun myrskyt tuossa joku viikko taakkepäin varmaan tuntuu viäl.
Finski fani wrote: Luulis notta tuommosen osan irtoamisen huomais ja kävis viskaseen sen vaikka ojan pohjalle...Niin, enpä huomannut kirjata raporttiin, että tämä kardaanin irtoaminen tapahtui juuri hetkeä ennen TK:n saapumista paikalle. Eli rekkakuskia ei voi sinänsä syyttää tästä mun auton vammoista. Mä näin, että toi rekka pysähtyi just levikkeelle hätävilkut päällä ja hidastin jo vähän vauhtia, kun arvelin, että tiellä voisi olla esim. renkaan kappaleita. Paikalla taisi olla satasen rajoitus. Siinä pienessä hetkessä, kun näin kaistallani olevan jotain, kuvittelin sen tosiaan olevan renkaan kappale ja näytti siltä, että siitä pystyisi ajamaan yli. Täysi paniikkijarrutuskin kun voisi tuoda jonkun luukkuun suht vilkkaalla tiellä tahi pientareelle väistöstä oma auto saattaisi livetä pusikkoon / muuten vaan lapasesta. Noh, onneksi auto on ajokelpoinen eikä tuosta tullut henkilövahinkoja (poislukien henk.koht. potutus). Kyllähän tuon kohtalaisella vaivalla saa varmasti kuntoon, mutta eihän tuollaiset kolhut ikinä pidemmän päälle esim. auton ruosteenkestoa paranna, vaikka tähän asti käytännössä ruosteeton yksilö toi alustaltaan onkin. Eipä vielä tänään kuulunut vakuutusyhtiön suunnalta mitään. Paljon niillä on kyllä kaikenlaista vahinkoa arvioitavana, kun katseli pelkästään tuon yhden autoliikkeen vauriotarkastuspaikan kävijämäärää tuollaisena peruskeskiviikkona...
Tässä käy nyt niin,notta nuo 7 saunakaljaa kuivuu ikeniin.
Haiskahtaa kohta lähikauppareissulta.
Miepä kokeilen ilman pitkiä kalsareita ja kerron sitten,notta miltä tuntui.Tämä kuitenkin teitä kaikkia suuresti kiinnostaa.
emm
Unehin hehkuttaa. Kävin eilen kokeilemassa duunikaverin E92 M3:sta. En ymmärrä miten aikuinen ihminen voi saada autosta sellaset kiksit..
Ei mulla muuta.
Schimanski76 wrote: Viäläkö pirätte ulkona pitkiä kalsareita? Mie pijän. emmMiekii pijän, päässäni. Ihmiset sannoo notta oon hullu. EMM
RaabForRehab wrote: Ajattelin ottaa muutaman ja sotia. Huuwot tulee kaikille. Ei mulla muuta.Oijoi mikä suunnitelma! Minä huuwan, notta vilttu joo! e/ -EMM-
Kesä.
Kommandona.
EMM
^peeäss kun Tami lämäs ni aina oli ylämummo ja kax serkkua.^
Viäläkö pirätte ulkona pitkiä kalsareita?
Mie pijän.
emm
Se ois ensimmäinen Hondan vannesetti paketissa..
16" ratapakettiin tuli sitten vihreä kerros ja väri osui omaan silmään ihan nappiin. Kyllä lämmittää mieltä..
16" ratapakettiin tuli sitten vihreä kerros ja väri osui omaan silmään ihan nappiin. Kyllä lämmittää mieltä..
josko sipsiä ja taxi leffoja?
!http://fi2.eu.apcdn.com/full/64992.gif!
Ja mullahan ei ollu muuta.
Ajattelin ottaa muutaman ja sotia. Huuwot tulee kaikille.
Ei mulla muuta.
Schimanski76 wrote: Sfäiski ja Hulli tekee hyvää kiljua.8 Markkaa litra sitä myyvät,jos kuuluu Forza Racing Clubiin.Muille vähän halvemmalla,puhuvat. Suosittelen. Miulla on hirviä piikki!Ja AW:n talli jäsenille puoleen hintaan.
Mihin se on tämä maailma menossa kun ilmaisesta viinastakin jo valitetaan. Sen minä vielä ymmärrän että onhan se kammottavaa jos vaikka videopelissä joutuu ajamaan vääränlaisella autolla, mutta että ilmainen viinakaan ei kelpaa.
!http://i619.photobucket.com/albums/tt279/Minimanolo/PRTimGunnNo.gif!
^Thihihiihhhih^
Exami wrote: Ajattelin ottaa perjantai illan rennosti viskiä naukkaillen, toisin kävi, sain duunista lahjana pullon Glenparker viskiä, nyt on lähinnä paskamakusuussa ja kylmätväreet selässä melkosta sontaa :(Sfäiski ja Hulli tekee hyvää kiljua.8 Markkaa litra sitä myyvät,jos kuuluu Forza Racing Clubiin.Muille vähän halvemmalla,puhuvat. Suosittelen. Miulla on hirviä piikki!
"no arvatkaa miksi soi?":http://www.youtube.com/watch?v=RZPtxGGT0uE
Ajattelin ottaa perjantai illan rennosti viskiä naukkaillen, toisin kävi, sain duunista lahjana pullon Glenparker viskiä, nyt on lähinnä paskamakusuussa ja kylmätväreet selässä melkosta sontaa :(
Forza siivet eteen ja taakse: 800€
Race tire compound: 585€
Compomotive M05 vanteet: 200€
yhteensä: 1585€
13.4.2012
PI 275
TeroKortelainen wrote: Eräs nimeltä mainitsematon TK ajeli tänään kaikessa rauhassa Ysitiellä Jyväskylästä Tamperetta kohti. Siinä sitten Talviaisten kohdalla JKL:ään päin menevä rekka oli päättänyt sylkäistä kardaanin baanalle. Sillain kivasti, että nivelosapätkä oli tämän TeeKoon kaistalla nypyn takana eikä tuolla ollut käytännössä tilaa väistää. Ja muutenkin tilanne tuli varsin nopeasti silmille. Vauhtia oli yliajohetkellä enää ehkä n. 50 km/h, mutta silti sisällä lenteli kaikki kamat ja radion etupaneeli yms. irtoili, kun nivelmurkula muljahteli Primeran pohjan alla. Nyt on sitten ratti vinossa, alatukivarressa ja sen kiinnityspisteessä lohkeamia/kolhuja, molemmissa katalysaattoreissa lommoja, pakoputkessa lommoja, pohjassa lommoja, vaihdelaatikon alaosasta nurkkaa murtunut, moottorin tukikannattimessa lohkeama, bensatankissa naarmuja ja mitä lie muuta vahinkotarkastaja sieltä löysikään. Mielenkiinnolla odotan, mitä vakuutusyhtiön suunnasta todetaan. Ei ole lainkaan 'hjuva fiilis'. Toi on ollut kuitenkin hyvä ja luotettava kulkine, jollaista tartten päivittäisessä duunissa...Aikamoista. Onneksi ei kuitenkaan kukaan mopokuski siihen ajanu. Olis voinu käydä kuskille hassummin ko kulkineelle. Luulis notta tuommosen osan irtoamisen huomais ja kävis viskaseen sen vaikka ojan pohjalle... Toivottavasti hommat hoituu nimeltä mainitsemattoman TK:n osalta.