Forum - Off-topic

Yleinen v*tutus topic

TeroKortelainen

TeroKortelainen 13.04.2012

  • 0
Finski fani wrote: Luulis notta tuommosen osan irtoamisen huomais ja kävis viskaseen sen vaikka ojan pohjalle...
Niin, enpä huomannut kirjata raporttiin, että tämä kardaanin irtoaminen tapahtui juuri hetkeä ennen TK:n saapumista paikalle. Eli rekkakuskia ei voi sinänsä syyttää tästä mun auton vammoista. Mä näin, että toi rekka pysähtyi just levikkeelle hätävilkut päällä ja hidastin jo vähän vauhtia, kun arvelin, että tiellä voisi olla esim. renkaan kappaleita. Paikalla taisi olla satasen rajoitus. Siinä pienessä hetkessä, kun näin kaistallani olevan jotain, kuvittelin sen tosiaan olevan renkaan kappale ja näytti siltä, että siitä pystyisi ajamaan yli. Täysi paniikkijarrutuskin kun voisi tuoda jonkun luukkuun suht vilkkaalla tiellä tahi pientareelle väistöstä oma auto saattaisi livetä pusikkoon / muuten vaan lapasesta. Noh, onneksi auto on ajokelpoinen eikä tuosta tullut henkilövahinkoja (poislukien henk.koht. potutus). Kyllähän tuon kohtalaisella vaivalla saa varmasti kuntoon, mutta eihän tuollaiset kolhut ikinä pidemmän päälle esim. auton ruosteenkestoa paranna, vaikka tähän asti käytännössä ruosteeton yksilö toi alustaltaan onkin. Eipä vielä tänään kuulunut vakuutusyhtiön suunnalta mitään. Paljon niillä on kyllä kaikenlaista vahinkoa arvioitavana, kun katseli pelkästään tuon yhden autoliikkeen vauriotarkastuspaikan kävijämäärää tuollaisena peruskeskiviikkona...
TehBigBunny

TehBigBunny 13.04.2012

  • 0
Ne Tapparanseudun myrskyt tuossa joku viikko taakkepäin varmaan tuntuu viäl.
velliperse

velliperse 13.04.2012

  • 0
Joskus kympin jälkeen voi avata korkin kerpele.
joonas6

joonas6 13.04.2012

  • 0
Jes hampaasta lohkesi pala ei koske yhtään PRKL
Latetzki

Latetzki 14.04.2012

  • 0
Vitun Rivals saatana. Täähän ajetaan saatana ilman kolmioo nyt.
savulohi

savulohi 17.04.2012

  • 0
Sfilttu kun on pätkinä netti jo vuorokauden verran Lainkaan kivasti. Noin vartin välein katkasee omia aikojaan. :(
hulluseon

hulluseon 17.04.2012

  • 0
savulohi wrote: Sfilttu kun on pätkinä netti jo vuorokauden verran Lainkaan kivasti. Noin vartin välein katkasee omia aikojaan. :(
Kertovat notta joku olis ostana uuvvet sakset, mutta eivät ole ihan varmoja.
savulohi

savulohi 17.04.2012 (edit 17.04.2012)

  • 0
JUMAAALAUSTAAAAAAA! :( Lähtee muuten laajakaista vaihtoon, siis ei jumaleissön mitä schaibaa kun yritin soittaa tekniseen asiakaspalveluun. 6 minuuttia "juttelin" automaatin ja valikoiden kanssa, joka uhkasi kaiken päälle satasen laskulla mahd. aiheettomasta asentajakäynnistä. Missään ei vaiheessa ei tämä robottimiäs edes tarjonnu sellasta vaihtoehtoa että pääsis oikean ihmisen kanssa juttelemaan, ja loppuun tuumasi vaan että kiitos soitosta. VMP // Sonera siis kyseessä.
MrD St Jimmy

MrD St Jimmy 17.04.2012

  • 0
Mulla teki tota netin pätkimistä viime vuonna Saunalahdella aika kauan. Pistin sitten koneeni langattomasti kiinni niin toimi muutaman kuukauden mainiosti, kunnes alkoi taas pätkiin ja vaihoin takasin piuhan kiinni modeemiin. Ekalla kerralla netti taisi pätkiä ihan modeemin päästä mutta tokalla kerralla pätki PC:n ja modeemin välillä langaton netti. Kannattaa siis testata vaihtaa langallisesta langattomaan jos vaikka auttais.
Mace

Mace 17.04.2012

  • 0
Netti pätkii jatkuvasti.. myöskin täällä. Raastavaa, Sonera.
TehBigBunny

TehBigBunny 17.04.2012

  • 0
Pari juttua mitä kannattaa kokeilla. Piuhat, sekä seinästä modeemiin kuin modeemista koneeseen. Modeemi, jos on jo kovin vanha.
Mace

Mace 17.04.2012

  • 0
Juuh, hyvät neuvot niille joilla on modeemi, ittellä kuitenki nettitikku sojottaa tossa koneessa. Joka tosin ittessään on jo vastaus netin pätkimiseen.
RauhaMees

RauhaMees 17.04.2012

  • 0
Facebook ei toimi. "Käyttäjätili väliaikaisesti pois käytöstä. Käyttäjätilisi ei ole väliaikaisesti käytettävissä sivusto-ongelman takia. Uskomme, että ongelma ratkeaa pian. Yritä uudelleen muutaman tunnin kuluttua."
KKNGS

KKNGS 18.04.2012

  • 0
Voi vitun vitun vitun saatanan vittu. Eilen ostin uuvet housut, ja tänää oli joku koulun ruokalassa tökkässy penkkiin PURU-VITUN-KUMIA. Sinne meni sitte housut. Kaverit sai kivasti vuoden naurut. Onneksi tiesin kuka sen teki ja sillä on huomenna purkkaa hiuksissa. Mutta vielä kerran: VITUTTAA -EMM-
Latetzki

Latetzki 18.04.2012 (edit 18.04.2012)

  • 2
KingPlayer10 wrote: Voi vitun vitun vitun saatanan vittu. Eilen ostin uuvet housut, ja tänää oli joku koulun ruokalassa tökkässy penkkiin PURU-VITUN-KUMIA. Sinne meni sitte housut. Kaverit sai kivasti vuoden naurut. Onneksi tiesin kuka sen teki ja sillä on huomenna purkkaa hiuksissa. Mutta vielä kerran: VITUTTAA -EMM-
Leivinpaperistako ne siun housut on tehty?
TehBigBunny

TehBigBunny 18.04.2012

  • 0
Jäädytämällä tai etikalla suapi poijjes. Vilttu.
vaiski75

vaiski75 18.04.2012

  • 0
KingPlayer10 wrote: Voi vitun vitun vitun saatanan vittu. Eilen ostin uuvet housut, ja tänää oli joku koulun ruokalassa tökkässy penkkiin PURU-VITUN-KUMIA. Sinne meni sitte housut. Kaverit sai kivasti vuoden naurut. Onneksi tiesin kuka sen teki ja sillä on huomenna purkkaa hiuksissa. Mutta vielä kerran: VITUTTAA -EMM-
Nyt rauhoitutaan ja mietitään hieman vaihtoehtoja. 1. Laita ne housut pakkaseen vuorokaudeksi ja kokeile sen jälkeen raaputtaa se pois. 2. Kaikki alkoholit irroittaa purkkaa, kuten myös lasinpesunesteet (Voimakkaat pesuaineet voi kyllä liottaa väriäkin). 3. Laita serla siihen purkan päälle ja silitysraudalla lämmität sitä kohtaa, niin se purkka siirtyy siihen paperiin (tämä on paras steariiniin). 4. Perus tahranpoistoaineet toimii myös ja sitten konepesu päälle..
KKNGS

KKNGS 18.04.2012

  • 0
vaiski75 wrote: Nyt rauhoitutaan ja mietitään hieman vaihtoehtoja. 2. Kaikki alkoholit irroittaa purkkaa, kuten myös lasinpesunesteet (Voimakkaat pesuaineet voi kyllä liottaa väriäkin).
Kun alkaa sitten valitus kun hyvää alkomahoolia tuhlataan. :(
vaiski75

vaiski75 18.04.2012

  • 3
Viru Valge.lla mä oon putsannut lasipöydänkin aina, ihan parasta siihen ja tuoksukin on sieltä kukkaniityn paremmalta puolen.. Joskus on kyllä roiskunut suuhunkin asti, sillai niinkuin vahingossa..
TehBigBunny

TehBigBunny 18.04.2012

  • 5
Kiälellä kuivanna pöyvvän.

Write a post

Sign in to post a post.